perjantai 31. heinäkuuta 2015

OT: Karvattomaksi Veet Spawaxin avulla

Nyt hieman loikataan sivuraiteelle blogin varsinaisesta aihealueesta, mutta rekisteröidyin jokin aika sitten Buzzadoriksi ja sain ilokseni testiin Veet Spawaxin*.

Vasemmalla olevan Veet EasyWaxin ostin viime kesänä, jolloin olisin kaivannut löytäväni blogeista kommentteja. Päädyin kuitenkin ostamaan laitteen kun olin hieman pettynyt ammattilaisella tehtyyn säärten vahaukseen. Täten ajattelin yhden vahauksen hinnalla ostaa laitteen.

Koska minulta EasyWax jo löytyy, niin ajattelinkin vertailla näiden kahden eroja. Suurin ero noiden välillä on, että EasyWax on vahaa ja tarvitsee ns. tekstiililiuskat avukseen. Spawax* on taas sokeroinnin tyylistä, eikä tarvitse muita apuvälineitä.


Vahakiekot laitetaan laitteeseen ja johto seinään, ja sitten odotellaan. Vahakiekot sulavat noin puolessa tunnissa juoksevaksi vahaksi, jota voi lastalla levittää. Laite tulee olla koko ajan johdossa, jotta vaha pysyy juoksevana. Laite ei kuitenkaan kuumenna vahaa liian kuumaksi.

Vaha on lämmintä, mutta en kokenut sen mitenkään polttavan edes bikinirajalla tai kainaloissa.
Itse koin Spawaxin* turhan työlääksi menetelmäksi säärissä, mutta esimerkiksi kainaloissa tai bikinirajalla erinomaisen käteväksi.


Kuten kuvasta näkyy, on kerralla lastalla saatava vaha-alue kovin pieni. Toisaalta kainaloissa ja bikirajalla juuri kätevän kokoinen.

Toisaalta pidän SpaWaxista* juuri sen vuoksi, ettei se tarvitse mitään erillisiä kangaspaloja. Ja jos jostain syystä vahaan ei jää yhtään karvoja, saa vahan sulatettua uudestaan ja tehtyä uusintaoton.

Asiaan voi myös vaikuttaa se, että mm. säärikarvani ovat hyvin hentoiset ja äärimmäisen vaaleat. Kuvassa taitaa sääreni olla vielä talven jäljiltä = ajamatta. (Kyllä, olen äärimmäisen laiska sheivaamaan sääriäni :D)

Tässä oikealla vielä näet kuinka suuren alueen EasyWaxilla saa kerralla. Koen myös laput siinä mielessä kätevimmiksi, koska niillä saa ns. ylijäämävahat pois.

Spawaxin* ylijäämät mm. kainaloista puhdistin kookosöljyn avulla. Olisi äärimmäisen kätevää kun vaha olisi sokeroinnissa käytettävän tyylistä, jolloin ylijäämävahat saisi nappastua käytettyyn vahaan.

Itse siis säärien kohdalla liputan EasyWaxin puolesta ja kainalot tulen tästä lähtien vahaamaan Spawaxilla*. Gillette jääköön viettämään varhaiseläkepäiviään, ainakin toistaiseksi.

Spawaxin* suositushinta on 45,50 € ja aloituspakkauksessa tulee mukana 6 vahakiekkoa. Lisävahakiekkojen suositushinta on 17,90€. Valitettavasti Joensuun Prismassa en näitä vielä nähnyt, mutta Sokokselta unohdin kurkata. Todennäköisesti tulen lisää vahakiekkoja hankkimaan.

*Olen saanut Veet Spa Wax -tuotteen testattavaksi, koska toimin Buzzadorina, linkkien klikkailuista en hyödy*

1 kommentti:

Olisi kiva, jos jättäisit kommentin...Kiitos! :)