sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kultainen ranskis

Sunnuntain kunniaksi kultaista ranskalaista.

Jälleen kerran oli tarve lakkaukselle, joka kestäisi viikon työreissun verran. Lakkauksen halusin olevan asiallinen, eikä liian "kirkas". Ideoita ei juuri ollut ja yritin netistäkin ideoita metsästää. Sitten ajattelin pitkästä aikaa tehdä ranskista ja päästä testaamaan Zoyan Tomokoa.

Ajattelin laittaa pohjalle essencen kirkastavaa aluslakkaa ja rankislakan virkaa toimitti Essien Allure. Ranskisrajalle testasin v-mallisia tarroja, jotka puolivahingossa tilasin.

Jostain syystä en oikein tykännyt tyylistä. Tavallaan lakkauksesta tuli mieleen rakennekynnet. Kaipa se toisaalta on hienoa, että omista, ei mitenkään erikoisista kynsistä tulee rakennekynsi"fibat". Osa syy varmasti oli essencen kirkastavasta aluslakasta ja Alluren liian vaaleasta väristä.

Jotain piti saada kynsille lisää. Ja taas internetin syvyyksiin... Mitään ideoita ei ilmaantunut, mutta blogeja lueskellessani sattui kaunis manikyyri eteeni.

En tiedä kehtaanko edes linkata tähän mistä idean sain - lähinnä tuotokseni ei todellakaan tuo oikeutta alkuperäiselle.. :)
Näin Murmiksen (Jos edes kynnet -blogin toinen pitäjä) kauniin lakkauksen ja ajattelin nimettömiin vetäistä pari viivaa.
Voi kunpa olisinkin jättänyt sen vain viivoihin. Tai edes tökkinyt noita palloja kultaisella. Noooh, tällä mentiin ja työreissun lakkaus kesti. :) Tai no, viimeisenä päivänä alkoi lakat halkeilla, mutta sen kesti mitä pitikin.

Lakat siis:
essence studio nails anti split nail sealer x1
essence studio nails pro white effect x1
Essie Allure x1
Zoya Tomoko x2
Golden Rose kultainen nail-art
Aden Cosmetics violetti glitter nail-art

6 kommenttia:

  1. Oikein kauniit. Tuli itsellekin himo tehdä ranskis kultaisella tipillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, tykkään kyllä itsekin tuosta kultaisesta. Nuo "koristelut" taisivat tuon lakkauksen "pilata"..

      Poista

Olisi kiva, jos jättäisit kommentin...Kiitos! :)