torstai 5. syyskuuta 2013

Syksy saapuu ja kuukin tanssii

Pahoitteluni korvamadosta niille, ketkä biisin tunnistivat. ;) Sinänsä voi olla huolestuttavaa, että itselle tuli automaattisesti tuo biisi mieleen kun syksyä ajattelin.

Jotta ei edellisen postauksen harmitus jäisi pidemmäksi aikaa vaivaamaan, niin pitihän se toinenkin lakka testata. Ja sehän oli rakkautta ensi sipaisulla! <3
Kynsillä on lakkaa ainoastaan yksi (yksi!!!) kerros ja lakka oli aivan ihana myös levittää. Siitä huolimatta, että tein lakkauksen hämärässä, koiran karvojen (ja niiden karvojen pudottajien) keskellä televisiota katsellessa. Hieman näköjään muutenkin puolihuolimattomasti lakkailtu... Tosin seuraavana päivänä olin huomaavinani muutamia kuplia, mutta lakkausolosuhteet todennäköisesti siihen vaikuttivat. Ja lakka on niin tumma, ettei niitä todellakaan paljaalla silmällä huomaa, ellei etsi niitä 5 sentin päästä...
Joten yritän muistaa kiittää äitiäni tuliaisista - eihän ne olleet toiveiden mukaisia, mutta sitäkin kauniimpia ja erinomaisesti käyttäytyviä!



Tuossa tosiaan ei ole nimeä ollenkaan ja googlekin antaa pari vaihtoehtoa, eikä niistä oikein kumpikaan mielestäni tuo lakka ole. Oletan lakan kuitenkin olevan joku edes semiuusi, joten pitää vierailla Essien lakkahyllyllä ja katsella sieltä, mikä tuo voisi olla lakkojaan.
Sinänsä jännä miten lakan väri muuttuu, aurinko vs. varjo/sisätila. Sisällä lakka näyttää hyvin tummalta, jopa siltä ruskealta, mitä tuliaisilta toivoin. Kuitenkin auringossa lakka on selkeästi luumun, tumman viininpunaisen värinen (ilmankos lakkausiltana mallailin kynsiä viinilasin kanssa ;)). Oikein kaunis kummassakin valaistuksessa! (Ilta-aurinko ei ihan tuonut esiin sitä violettia, minkä mm. lounaalla ollessa näin, mutta oikein kaunis noinkin..)

Yritin muuten käydä Citymarketista sen Essien Blankin käydä ostamassa. Lakkoja oli jäljellä hyllyssä 2 kpl, mutta ne ensinnäkin olivat aivan tulikuumia sen standin lamppujen takia ja myös molemmissa oli lakka tavallaan painunut pohjaan ja öljy pinnassa (eli ne ovat siinä olleet jo jonkun aikaa). Jätin ne sitten sinne hyllyyn - pitää käydä jostain muualta kurkkaamassa olisiko kierto nopeampaa, eikä ne olisi pilalla jo lähtökohtaisesti. (No en tiiä voiko lakka mennä tuosta pilalle, mutta yleensä suositellaan säilyttämään pimeässä ja viilessä. Tuo standi on täysi vastakohta tuolle suositukselle! Pitäisiköhän muuten piruuttaan laittaa viestiä Lorealille ja kysäistä. ;))

Tässä kuva Essiestä vielä koristelujen kera.


Harvinaista sinänsä, oikean käden leimaukset onnistuivat paremmin! Ja kokeilin ensimmäistä kertaa xl-stampperia (löysin vihdoin oikean kokoisen korkin, jossa se tyyny kestää kiinni).
Aika kiva sillä on leimata, toisaalta omasta mielestäni saan ns. kovallakin stampperilla leimat siirrettyä (yhtä huonosti siis ;)). Pitääkin itseasiassa joskus leimata yhtä aikaa molemmilla, niin voi vertailla niitä eroja!

Pakko vielä palata sen verran entiseen, että lakkaus kesti koko viikon kynsillä! Osittain tästä johtuva postaustauko, kun ei tarvinnut/ollut halua vaihtaa lakkausta. (Tosin tätäkin postausta olen nyt työstänyt 3 päivää...) Nykyisin alan jo muutaman päivän kuluttua lakkauksesta rapsuttamaan jo jotain kohtaa lakkauksesta, että pääsi lakat vaihtamaan. Mutta Lilacism oli niin kaunis ja hyvin kestävä, että lakkaus sai majailla kynsillä maanantaista sunnuntaihin! Ja kaiken lisäksi leivoin lauantaina!

Lakkoina:
Essie 104
Leimoissa ColorClubi Halo-graphic
Laattana Pueen nro 41

2 kommenttia:

  1. Hausmylly, Ikävä lokakuu... <3 Ihana biisi, täytyi kunnella ja mua ei haittaa vaikka nyt soi päässäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hausmyllyllä on aika paljon kivoja kappaleita (etenkin ne vanhemmat). Tässä ehkä kehtaa myöntää käyneensä aika monella ko. yhtyeen keikalla...Tosin suurimman syyn näihin keikkavierailuihin vieritän silti kämppiksen niskoille.. ;)

      Poista

Olisi kiva, jos jättäisit kommentin...Kiitos! :)