tiistai 20. elokuuta 2013

Wannabe liukuväri

Sunnuntaityöllähän ei tunnetusti ole siunausta, joten hieman jännitti alkaa kokeilemaan liukuvärjäystä. Etenkin kun olin aamupäivällä pessyt hieman pyykkiä tyyliin "laitan nämä pari valkeaa paitaa värillisten joukkoon, kun ei niitä ole kuin nuo pari". VIRHE! (tottakai kyseessä ovat pari lempivaatettani ja asiaa pahentaa se, että siellä meni myös miehen pari paitaa, mitkä on ostettu ulkomailta...) Kloriittipesukaan ei niitä pelastanut ja tällä hetkellä mietin uskallanko kokeilla valkaista niitä kloriitilla vai luovutanko suosiolla ja ostan tummansinisen väripatruunan.

Mutta siis, Kosmetik4lessin tilaus saapui ja heti halusin uusia essencen lakkoja kokeilla. Ensimmäisenä testiin pääsivät tumman violetti "148 prom-berry" (aivan mahtavan värinen ja peittää täydellisesti ekalla kerroksella!!) ja vaalean harmaa "142 grey-t to be here" (aivan ihana lakka tämäkin - harmaa, jossa ihanaa shimmeriä).
Pitäisi kenties joskus kokeilla liukuvärin tekemistä väreillä, jotka olisivat lähellä toisiaan - aina kokeilen tehdä tätä liian erivärisillä lakoilla ja tuskailen kun ei onnistu.

Nimettömään pääsi testiin pikkusiskon diilaamat (olen jo melkein saanut senkin aivopestyä :D) GinaTricotin lakka 78 Rockstar. Ja tässäkin testissä syynä essencen lakka - peel off lakka. :) Rockstar ei itsessään oikein peittänyt, niin laitoin väliin London Girlin nro 60, joka kävikin väriltään erinomaisesti yhteen Rockstarin kanssa.



Tuunasin lakkauksia hieman vasta tiistaina (liukuväri siis taiteiltu sunnuntaina). Lähinnä, että peittäisin hieman tuota wannabe liukuväriä, niin itseasiassa leimojen alla väri jopa näyttää liukuvan. :) Toivottavasti huomenna saisin kuvan auringossa - tuo keinovalo ei ole ystäväni.

Mietin, että millä leimaan ja muistin, että olin joskus ostanut huhujen perusteella Dependin hopean (nro 223). Ja kyllä - huhut pitivät paikkaansa! Tosi ihana hopea, jolla voi leimata! (vielä kun jostain löytyisi vastaava kultainen) Ja leimatkin onnistuivat lähes täydellisesti! :) Leimat Pueenin laatasta nro 39.

Tässä vielä peukalosta kuva, jotta leima näkyisi paremmin, mutta loisteputkivalon myötä värit ovat päin sitä itseään.. ;)


Lakat vielä kerran:
essence 148 prom-berry
essence 142 grey-t to be here
Gina Tricot 78 Rockstar (alla essence peel off lakka)
London Girl nro 60
Leimauksessa Pueenin laatta 39 ja Dependin nro 223

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kiva, jos jättäisit kommentin...Kiitos! :)